Yleensä sinkkutaloudessa asuvana saa harmitella sitä, että pienet pakkauskoot maksavat enemmän. Tänään kaupassa meinasin kiireessä napata kilon sipulipussin, mutta tarkistin kuitenkin kilohinnat. Tällä kertaa selvästi kannatti ottaa pienempi pakkaus. On näitä muitakin esimerkkejä…
Avainsana: Kulutus – nyt!
Olen tykästynyt Robert’s Coffeen suklaakahviin. Iso miinus on kuitenkin hinta, joka on siis kallis, eli moninkertainen verrattuna normaalisti suosimaani tummapaahtoiseen Reilua kauppaa edustavaan kahviin. Nyt siis olisi tarvetta sille suklaa-aromille, jota kaupallinen taho…
Megapolis 2022 -tapahtumassa viikko sitten Elinkeinoelämän valtuuskunnan johtaja Risto Penttilä mainitsi kulutuksensa TOP 3:ssa kirkkonummelaisen Jonten kyläkaupan perunat. Hän kehui, miten pienen kaupan pitäjä ottaa huomioon asiakkaansa, ja myös asiakkaat haluavat ostaa kaupasta…
Suomen Kuluttajaliitto on huolissaan (via), kun nuoret miehet eivät osaa lukea elintarvikepakkauksia. Eivätkä myöskään lapsiperheet. Niinpä nyt kampanjoidaan: Pakkausmerkintöjen, kuten ainesosaluettelon ja ravintosisältötaulukon avulla on mahdollista tehdä päätelmiä tuotteen terveellisyydestä, mutta Kuluttajaliiton mukaan…
Jenkeistä saa tilata Eurooppaan ilman tullimaksuja 45 euron arvoista tavaraa. Tämän vuoksi arvioidaan, että noin puolet pikarahtina saapuvista tuotteista kerrotaan edullisemmiksi kuin mitä ne todellisuudessa ovat, uutisoi Taloussanomat. ”Tulliin jää kiinni etenkin Yhdysvalloista…
Viime kesän listaan lisäyksiä: *Wotkins *Marianne *Sandels *Matkahuolto *Robin Hood *Ikea *Vinha *Citymarket
Etelä-Suomen lääninhallitus aikoo tarkkailla tehostetusti kauppojen ja myös palveluyritysten hintamerkintöjä, kertoo Taloussanomat. Tarkastajat peräti jalkautuvat kaupungille ja antavat tarvittaessa huomautuksia yrityksille. Erityisesti tähän aikaan vuodesta alehinnat huomataan: Kauppiaat markkinoivat mielellään isosti prosenttimäärällä. Kuluttajalla…
Muokattu klo 9.30: oma virhe. Hesarin tilaajahinnat ovat ihmetyttäneet niin minua kuin monia kanssaihimisiä. Itse tilaan nykyisin paperilehteä perjantaista sunnuntaihin ja käytän muuten digilehteä: tästä maksan 244 e/kk v. Summa on vain 14…
Minulla on viimeiset puolitoista kuukautta mennyt suoraan sanoen köyhästi. Opintotuki loppui ja vakituista työtä ei ole. On ollut jännä seurata omaa kuluttamista tässä tilanteessa. Vähät rahat ovat menneet lähinnä ruokaan. Herkkupalat (kuten herkkuoliviit…
Jostain syystä olen aiemmin ohittanut kauppojen ns. varrasleipävalikoiman. Jokin aika sitten kuitenkin tartuin yhteen kuivaleipäpakettiin, ja sen jälkeen tämä raksuva rukiinen on kuulunut vakiotuotteisiin. Selkeästi leipä aiheuttaa jonkinlaista himoa, eli ei voi tyytyä…