Arkitehti halusi tilata Aku Ankkojen säilytyskansioita Italiaan. Se ei onnistunutkaan noin vain: ”Kirjautumalla tilaajatunnuksillani kaupan asiakkaaksi näin kyllä, ettei ulkomailta voi tilata. Päätin ignoroida asian täysin ja tilata kansiot Muorin osoitteeseen. Minähän maksan…
Avainsana: Palvelu ja palvelut
Laura pohtii hyviä ja huonoka isännöitsijöitä: ”Hyvä isännöitsijä osaa ammattinsa ja opettelee koko ajan lisää. Tiedän kaksi sellaista. Pieni käytännön esimerkki: Tuskailimme, kun Hesari ei mahtunut kunnolla kerrostalon oven postiluukusta sisään vaan se…
Heidi kirjoittaa sekä tavaran arvonnoususta että kampaajakeskusteluista: ”Jostain syystä turhan tavaran arvo nousee, kun sen antaa toiselle. Ankea vanha pusero ja hame alkaa siskon päällä näyttää Pradan tämän syksyn mallistolta, vaikka onkin ostettu…
Kaupassa edelläni ollut mies osti pikkuhiluilla yhtä oluttölkkiä. Yksi kolikoista oli väärää valuuttaa, joten loppusummasta puuttui 10 senttiä. ”Jaa, no odota, niin käyn hakemassa”, sanoi mies kassalle. Totesin mielessäni, että tässä voi jäädä…
Jutta ihmetteli Elisan myymälässä puuttuvaa palvelua ja tuotteita: ”Siinä sitten odotellessani paikalle alkoi kertyä ihmisiä. Osa otti jonotusnumeron, osa pyörähti toteamassa, että ihmisiä on jo niin paljon jonossa, että numeron ottaminen tuskin kannattaa….
Taannoin ostin torilta omenia samalta myyjältä kolme kertaa noin viikon sisään. Myyjällä oli nimittäin tarjolla erilaisia omenoita kohtuuhinnalla, ja torikaupan tapaan aina sai maistiaisia. Lisäksi hän heti ensimmäisellä kerralla pyöristi hankintani hinnan alaspäin….
Emilia on ollut uskollinen asiakas vakuutusyhtiölle: ”Niin minä olen ollut jo pian kymmenen vuotta tämän samaisen vakuutusyhtiön asiakas. Kaikki on hoitunut – tosin mitään ei ole mennyt kylläkään rikki. Ehkä juuri siksi. Reilun…
Matias lähetti sähköpostia ja suosittelee Hokolan helakauppaa Helsingin Hämeentiellä: ”Tarvitsin vanhaan oveen uuden kahvan, mutta kierrettyäni lukuisia kauppoja kävi ilmi, että vanhaan lukkojärjestelmään ei uudet standardikahvan käy. Kaupan pitäjä sahasi pyynnöstäni uudesta sopivan,…
Liisa-Maria Patjas kertoo, miten huono palvelu sai päättämään, ettei hän enää palaa samaan kahvilaan: ”Valitsimme viinerimme ja aioimme kaataa kahvia kuppiin. Pannun pohjalla oli vain pari senttiä kahvia, ja pyysimme ystävällisesti tuoreempaa juomaa…
JokuIhminen ostaa junalippunsa ihmiseltä, jos se vain on mahdollista: ”Internetistä en ole koskaan ostanut junalippua. Kaikissa asioissa en varmasti ole näin ”mallikelpoinen”, mutta pääsääntöisesti suosin pieniä liikkeitä*. (Itsenäisten kauppiais-käsityöläisten tarjontaa voisin tarvitessani hyödyntää…